Kuka?

Olen PGA pro Sonja Kallio. Olen kotoisin Helsingistä, mutta asun tällä hetkellä Turussa. Olen aloittanut golfin opettamisen 2013 Paloheinä Golfissa ja toiminut siellä pro:n tehtävissä 2017 saakka. Kaudella 2018 siirryin kokonaan Turkuun, ja opetan tällä hetkellä Harjattula Golf & Country Clubilla kaikentasoisia pelaajia.

Ennen opetusuraa pelasin kilpaa kymmenisen vuotta, josta jäi takataskuun viisi SM 4.sijaa. Olen aina ollut erittäin kiinnostunut muiden oppimisesta ja harjoittelusta, jonka vuoksi siirtyminen pelaajan roolista valmentajaksi tuntui hyvin luontevalta ja oikealta valinnalta.

Valmistuin golfin ammattivalmentajaksi joulukuussa 2018 ja jatkan kouluttautumista alalla sekä kotimaassa että ulkomailla. Alan koulutuksen lisäksi olen valmistunut myös kauppatieteiden maisteriksi, sekä opiskelen huvikseni oikeustiedettä avoimessa yliopistossa. Valmennustyön ohella liikun ja harrastan aktiivisesti kahden labradorinnoutajani kanssa.